Karen Puzzles: Näin syntyi Puzzles on Puzzles -palapeli

Karen Puzzles suunnitteli Ravensburgerille 3000 ja 1000 palan palapelit

Karen Kavett tunnetaan paremmin nimellä Karen Puzzles. Hän on maailman tunnetuimpia persoonia palapelimaailmassa. Keväällä Ravensburger julkaisi Karenin suunnitteleman Puzzles on Puzzles -palapelin, jossa on 3000 palaa.

Karen tekee palapelejä nopeasti. Palapelit on ollut hänen lempiharrastus. Hän sanoo aina rakastaneensa palapelejä.

Karenin mielestä palapelit on hyvä harrastus, koska ne sopivat kaikille. Vaikka aloittaisi pienellä helpolla palapelillä, se on monelle tuttua jo entuudestaan. Hän on tehnyt palapelien tekemisestä videoita jo muutaman vuoden. Videot Karen julkaisee YouTubessa. Koronapandemian aikana videoista tuli erityisen suosittuja.

Karen aloitti ideoinnin

Karen Kavett innostui suosiosta ja päätti suunnitella oman palapelin. Ensin hän teki muutamia ideoita. Samoihin aikoihin Ravensburger otti Kareniin yhteyttä ja kysyi, haluaako hän julkaista palapelin yhteistyössä palapelivalmistajan kanssa. Ensimmäisistä keskusteluista palapelin julkaisuun kesti yli vuoden.

– Minulla oli joitain ajatuksia, kuten julkaista suuri palapeli erikoisleikatuilla paloilla. Joten oli luonnollista julkaista palapeli yhdessä Ravensburgerin kanssa. Olihan heillä jo oma tehdas, jossa palapelit voi valmistaa. Heidän kanssaan on ollut hienoa tehdä yhteistyötä, Karen kertoo.

Karen tiesi, että hän haluaa tehdä palapelin palapelissä. Hänen omat ja katsojien suosikit ovat olleet videot, jossa hän tekee gradient-palapelejä eli palapelejä, joissa värit liukuvat saumattomasti toisiinsa.

– 5000 palan gradien-palapeli toimi pohjana ja sen päälle ripottelin Ravensburgerin Krypt-palapelin paloja. Lisäsin palapeliin asioita, jotka kuuluvat urani eri hetkiin, kuten sateenkaaren värinen kynäteline, Karen kertoo.

Apua suunnitteluun Karen Puzzles sai Ravensburgerin tuotesuunnittelijalta, joka antoi palautetta kuvasta ja auttoi lopullisen kuvan syntymisessä. Palapelin valmistaja huolehti laatikon ulkoasusta, tuotannosta, jakelusta ja kaikesta muusta asiaan kuuluvasta. Karen sai keskittyä palapelin kuvan suunnitteluun.

Niin moni ihailee Puzzles on Puzzles -palapeliä, mutta heillä ei ole tilaa tehdä 3000 palan palapeliä.

– Seuraava palapelini on 1000-palainen ja se julkaistaan Yhdysvalloissa toukokuun alussa. Kansainvälisesti peli julkaistaan eri aikoina tämän kevään aikana. Siis pitäkää silmällä Gradient Cascade -palapeliä, jossa on ekstra twist. Se on todella hauska!

Karenin  3000-palaisen tarkemmat tiedot löydät Puzzles on Puzzles -tuotesivulta.

Karen Puzzles tell us how she designed the Puzzles on Puzzles

Karen Kavett has been making puzzle videos for a couple of years and her YouTube channel really took off during the pandemic.

– It only seemed natural for me to release my own puzzle, so I started brainstorming some ideas. At the same time, Ravensburger reached out to me to ask if I would be interested in releasing a puzzle with them. I had some big ideas, like making an extra-large puzzle, and making a puzzle with a custom cut, so it made sense for me to work with Ravensburger, who already had their own factory where the production could be kept in-house. They’ve been great to work with.

She worked with a product designer at Ravensburger who gave her feedback on the image and helped shape it into a great puzzle. Ravensburger handled the box design, the production, the distribution, and all of the other behind-the-scenes business aspects. This left Karen Puzzles free to focus on just the puzzle design.

The first puzzle

Making the first puzzle took over a year from our first conversations to the puzzle’s release.

Karen knew that she wanted to do a puzzle of a puzzle.

– Some of my favorite and most popular videos have been me solving gradient puzzles, especially the 5000 piece gradient puzzle released by The Play Group. It made a great backdrop, so I tried scattering the gradient pieces from the Ravensburger Krypt puzzle on top of it. Then to break up the image, I also added things that represented different points in my career, like the rainbow pencil holder that I made when I was making DIY videos on YouTube full-time.

Karen Puzzles used teamwork to design Puzzles on Puzzles.

– I worked with a product designer at Ravensburger who gave me feedback on the image and helped shape it into a great puzzle. Ravensburger handled the box design, the production, the distribution, and all of the other behind-the-scenes business aspects. This left me free to focus on just the puzzle design.

So many people love Puzzles on Puzzles but they do not have so much room to do it.

– My second puzzle is a 1000 piece puzzle and is coming out in the US at the beginning of May. It is being released internationally at different times this spring, so keep an eye out for Gradient Cascade, which has an extra twist to it that I think is really fun!

Karen: Solving my own puzzle for the first time (YouTube) 

Tutustu Pienen Harrastepuodin yli 1000 palan palapeleihin.
Puodin muut haastattelut, vinkit ja testit löydät blogi-sivulta. Etusivulta löydät myös uutuudet ja tietoa palapeleistä.

Kommentoi

Shopping Cart
Scroll to Top